Sivut

lauantai 24. maaliskuuta 2007

Jenkit ovat huvittavia osa. 2

Perjantain 23.3.2007 Etlarista poimittua.

Yhdysvaltain pääkaupungin Washingtonin asukkaista on kolmannes lukutaidottomia. En ole ihan varma mikä on banaanitasavaltojen vastaava luku, mutta USA taistelee samassa sarjassa.
State Education Agency -tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen mukaan lukutaidottomiksi luokitellut eivät pysty esimerkiksi lukemaan mitään niin monimutkaista kuin bussiaikatauluja, karttaa tai täyttämään työhakulomaketta.

Kaupunki menettää vuosittain 80 miljoonaa euroa verotuloina, koska koska koulutettuja työnhakijoita ei ole tarpeeksi täyttämään aukiolevia työpaikkoja.


Michigan State University -yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan kolmannes amerikkalaisista on tieteellisesti lukutaidottomia. Tieteellisesti lukutaidottumuudella amerikkalaisittain tarkoitetaan kyvyttömyyttä lukea esim. lehtiartikkelia. Tämä on mahdollisesti syynä siihen, että valtaosa amerikkalaisista ei ymmärrä muun muassa ilmaston lämpenemistä, evoluutioteoriaa tai dna:ta. Ilmeisesti tämä selittää myös Bushin valinnan, tietämättömyyden muista maista, Bushin valinnan, vieraiden kulttuurien ymmärtämättömyyden, sodan Irakissa, Bushin valinnan, .... niin paljon omituisia asioita.


Meno sen kun paranee. Tutkimusta kommentoineet Technology Review -lehden mukaan kaksikymmentä prosenttia amerikkalaisista uskoo, että Aurinko kiertää Maapalloa. Lohduttuvaa on kuitenkin huomata, että tilanne on ollut huonompikin. 80-luvulla tieteellistä tekstiä ymmärsi vain 20 % väestöstä. Syynä nousuun pidetään television helppotajuisia tieteellisiä ohjelmia.


Summa summarum. Maailman johtavan valtion väestöstä käytännössä kolmannes on lukutaidottomia. Tämä valtio siis pyrkii määrittelemään koko muun maailman arvot eli kertomaan muille mikä on oikein mikä väärin, mikä on hyvää mikä on pahaa jne.
Pelottaako? Ainakin pitäisi.








“If you don’t like what we tell you to believe in, we’ll kill ya”


Ei kommentteja: