Sivut

tiistai 20. helmikuuta 2007

Naisten ja miesten eroja

Alla satoa postilaatikon siivousprojektista.


Suhteet
Kun suhde loppuu, nainen itkee ja uikuttaa sydänsurujaan kaikille ystävilleen. Tämän jälkeen hän kirjoittaa runon "kaikki miehet ovat sikoja" ja sen jälkeen jatkaa elämäänsä.
Miehillä on hieman enemmän vaikeuksia. Kuuden kuukauden kuluttua suhteen loppumisesta mies soittaa humalassa ex-tytölleen kolmen aikaan aamuyöllä ja kertoo vihaavansa tätä ikuisesti, mutta olevansa valmis ottamaan tämän takaisin jos hän suostuu tiskaamaan kuuden kuukauden aikana kertyneen astiavuoren.


Seksi
Naiset suosivat 30-40 minuuttia esileikkiä.
Miehet suosivat 30-40 sekunnin esileikkiä. Miehet laskevat myös
ajomatkan diskosta kämpille osaksi esileikkiä.


Lehdet
Miestenlehtien sivuilta löytyy kuvia alastomista naisista.
Myös naistenlehtien sivuilta löytyy kuvia alastomista naisista. Tämä johtuu siitä, että naisen ruumis on kaunista luonnon taidetta ja ansaitsee tulla julkisuuteen alastomana. Miehen ruumis sitävastoin on korni,karvainen,eikä sitä tulisi näyttää päivänvalossa.
Useimmat miehet kiihottuvat nähdessään alastoman naisen.
Useimmat naiset huvittuvat nähdessään alastoman miehen.


Käsiala
Hyväksi puolekseen miehen eivät käytä kovin koristeellista käsialaa. He vain raapustavat harakanvarpaansa paperille ja sillä selvä.
Naiset sitävastoin kirjoittavat hyvin sensuellia tekstiä, usein erivärisillä kynillä. Heidän i-kirjaimensa päällä olevat pisteet muuttuvat hyvin herkästi ympyröiksi ja sydämiksi. Naisen kirjoituksen tuntee myös naurettavan suurista kiemuroista p:n ja g:n alapuolella.
Todellista tuskaa aiheuttaa lukea naisten kirjoittamia muistilappuja.
Lukipa lapussa sitten "käyn kaupassa" tai "jätin sinut ja muutan
takaisin isän luokse", yhdeksän kymmenestä naisesta piirtää hymyilevän
naamankuvan sen loppuun.


Kylpyhuoneet
Miehen kylpyhuoneessa on kuusi esinettä: hammasharja, hammastahnaa, partavaahtoa, partahöylä, saippuapala ja lähimotellista varastettu pyyhe.
Keskimääräisen naisen kylpyhuoneesta löytyy 437 esinettä.
Keskimääräinen mies ei osaa tunnistaa näistä suurinta osaa.


Ostokset
Kun nainen lähtee ostoksille, hän tekee listan tarvitsemistaan tavaroista,lähtee kauppaan, ostaa tavarat ja palaa.
Mies taasen odottaa niin kauan kunnes ainoa jääkaapista löytyvä ruokatavara on kuihtunut sitruuna ja puolikas oluttölkki. Mies lähtee vasta tämän jälkeen kauppaan. Hän lappaa kärryihinsä kaiken mikä näyttää hyvältä ja kassalle saapuessaan hänen kärrynsä on tupaten täynnä tavaraa. Tämä ei tietenkään estä häntä liittymästä pikakassan jonoon.


Kengät
Kun nainen valmistautuu lähtemään töihin, hän pukeutuu Vero Modan villapukuun, laittaa jalkaansa lenkkitossut ja ajaa töihin. Paikan päällä hän hiljaisesti vaihtaa lenkkitossut puvunkenkiinsä ja istumaan päästyään potkaisee ne pois - ei kukaan voi kävellä moisissa piikkikoroissavakavissaan koko päivää.
Mies käyttää samoja kenkiä koko päivän.


Liikkeellelähtö
Kun mies sanoo olevansa "ihan just valmis" lähtemään liikkeelle, hän on kusitaukoa vaille valmis lähtemään liikkeelle.
Kun nainen sanoo olevansa "ihan just valmis" lähtemään liikkeelle, se tarkoittaa sitä, että hän on valmis lähtemään liikkeelle kunhan saa silitettyä pukunsa, viimeisteltyään meikkinsä ja pestyään hiuksensa.


Jälkeläiset
Naiset tietävät kaiken lapsistaan. Nainen tietää hammaslääkärikäyntien ajankohdista, jalkapallo-otteluista, romansseista, parhaista kavereista, mieliruuista, salaisista peloista ja toiveista.
Miehet ovat hämärästi tietoisia joistain heillä asuvista lyhyistä ihmisistä.


Pukeutuminen
Nainen pukeutuu erikseen ostoksille menoa, koiran ulkoiluttamista, roskiksen tyhjentämistä, puhelimeen vastaamista, kirjan lukemista, töihin menoa, ruuanlaittoa ja vierailuja varten.
Miehet pukeutuvat erikseen häitä ja hautajaisia varten.


Pyykinpesu
Nainen pesee pyykkiä parin päivän välein.
Mies käyttää joka ikistä omistamaansa vaatetta, mukaanlukien hiphop-housut,jotka olivat muodossa 8 vuotta sitten, ennen kuin edes ajattelee pyykinpesua. Kun mieheltä loppuvat puhtaat vaatteet, hän kantaa pyykkivuorensa pesutupaan ja tunkee kaikki vaateet kerralla pesukoneeseen. Jos osa vaatteista ei mahdu, mies kirjoittaa taloyhtiölle esityksen "kunnollisen pesukoneen" hankkimisesta. Miehet odottava myös aina tapaavansa pesutuvassa kauniita naisia - onhan pyykinpesu naisten työtä.


Sukat
Miehet käyttävät käytännöllisiä sukkia. Jopa häissä tai hautajaisissa heidän vaateparteensa kuuluvat valkoiset tennissukat, jotka sentään ovat samaa paria. Miesten sukkia pidetään harvoin seksikkäinä.
Naiset puolestaan käyttävät hyvin hassuja ja hankalasti puettavia sukkia. Ne joudutaan vetämään jalkaan hankalasti kumartuen, ne ulottuvat aina yläreiteen asti ja kiinnitetään nauhoilla vyötäröllä roikkuvaan salaiseen vyöhön. Naisten sukkia pidetään hyvin seksikkäinä.


Lempinimet
Kun Susanna Virtanen, Niina Nykänen, Anne Mäntylahti ja Kati Teräväinen lähtevät ulos, he kutsuvat toisiaan Susannaksi, Niinaksi, Anneksi ja Katiksi.
Kun Mikko Virtanen, Petri Nykänen, Ossi Mäntylahti ja Janne Teräväinen lähtevät ulos, he kutsuvat toisiaan Virtaseksi, Nykäseksi, Mäntylahdeksi ja Teräväiseksi.


Laskun jakaminen
...ja kun iloinen miesseurueemme saa eteensä 150 markan laskun, jokainen heittää pöydälle satasen, kellään ei ole pienempää, eikä kukaan myönnä haluavansa rahasta takaisin.
Kun naiset saavat eteensä 150 markan laskun, sekunnin murto-osassa esiin ilmestyvät taskukokoiset laskukoneet.

Peilit
Miehet ovat tylsiä: he yksinkertaisesti katsovat peilistä miltä näyttävät.
Naiset ovat naurettavia: he tarkistavat jokaisesta mahdollisesta kiiltävästä pinnasta miltä näyttävät. Oli sitten kyseessä peili, lusikka tai näyteikkuna.


Keski-iän kriisi
Kun nainen saapuu keski-ikään, hän käy läpi valikoiman monimutkaisia tunteellisia, psykologisia ja biologisia muutoksia. Nämä ovat yksilöllisiä kullekin naiselle.
Miehillä taasen keski-ikään saapuminen aikaansaa kaikilla samanlaisen reaktion: he ostavat nahkaiset ajokäsineet, kampaavat hiuksensa taakse, ostavat Ray-Banit ja Porchen.


Puhelin
Miehet näkevät puhelimen yhteydenpitovälineenä. He käyttävät sitä välittääkseen lyhyitä ja ytimekkäitä viestejä toisille miehille.
Nainen saattaa vierailla ystävättärensä luona monta viikkoa, tulla takaisin kotiin, soittaa tälle ja viettää puhelimessa kolme tuntia.


Lelut
Pienet tytöt rakastavat leluja. 11-12 vuoden iässä he menettävät mielenkiintonsa näihin.
Miehet eivät koskaan menetä mielenkiintoaan leluihin. Miesten kasvaessa vanhemmiksi heidän leluistaan tulee vain kalliimpia ja epäkäytännöllisempiä. Tyypillisiä miehen leluja ovat mini-TV:t,autopuhelimet, grafiikkalaskimet, pienet robotit, jotka tarjoilevat erilaisia drinkkejä komentojen mukaan, videopelit ja ylipäätään mitkä tahansa esineet, jotka piipittävät, vilkkuvat ja vaativat 4 AA-patteria toimiakseen.


Kasvit
Nainen lähtee viikoksi matkalle ja pyytää miestä kastelemaan
kukkaset. Mies kastelee kukkaset. Nainen tulee takaisin viikon päästä ja löytää asuntonsa täynnä kuolleita kukkasia. Kukaan ei tiedä miksi näin tapahtuu.


Autotallit
Naiset käyttävät autotallia parkkeeratakseen sinne auton ja säilyttääkseen siellä ruohonleikkuria.
Miehet käyttävät autotallia askartelutilanaan, pitävät siellä varastossa autonsa huoltosarjaa, polkupyörää, voimailuvälineitä, kalastustarvikkeita ja siemenviljaa ruohikkoon. Autoa he eivät siellä säilytä.


Elokuvat
Jokainen naisnäyttelijä on suorittanut ainakin yhden alastonkohtauksen. Tämä johtuu siitä, että lähes kaikki elokuvaohjaajat ovat miehiä.


Jalokivet
Naiset näyttävät kauniilta jalokivissä.
Miehellä on hyväksyttävää löytyä yksi jalokivisormus vasemman käden nimettömästä. Mikäli koruja löytyy useampia, hän on hintti.


Maku
Miehet pitävät naisista.
Naiset pitävät yksinkertaisista asioista - kuten miehistä.


Numeromuisti
Mies tietää pituutensa, painonsa, auton rekisterinumeron, noin 20 ystävänsä koti-, työ- ja kännykkänumeron, mutta unohtaa montako tomaattia kaupasta piti tuoda.


Siisteys
Mies piilottaa likaiset sukkamyttynsä sohvan alle, jättää maitopurkkeja keittiöön, pyyhkii jalkansa vain silloin tällöin sisään tullessaan, mutta huomauttaa heti jos nainen kasaa käsityötarvikkeensa pöydälle.


Kasvit ja muut hoidokit
Naiset rakastavat kukkiaan, joita he aina silloin tällöin käyvät vilkaisemassa ja supisevat: "taidat olla hieman kuiva" tai "pitäisiköhän sulle vaihtaa uusi ruukku".
Miehet hankkivat suuren joukon koneita, jotka toimivat jonkinlaisilla akuilla. Miehet eivät niinkään rakasta koneita, vaan akkulatureiden pieniä valoja, joita he aina silloin tällöin käyvät vilkaisemassa ja mutisevat: "hyvä, se on ladannut jo" tai "Olipa se tyhjä, jopas nyt kestää" .


Maskuliinisuus ja feministysyys
Naiset toteuttavat maskuliinisuuttaan pukeutumalla rähjäisiin vaatteisiin ja kiroilemalla kunnolla.
Miehet toteuttavat feministisyyttään katsomalla, kun heidän naisensa meikkaa iltaa varten.


Kateus
Miehet kadehtivat toistensa työsuhdeautoja, kännyköitä, tietokoneita,hakulaitteita, palkkaa, ulkomaanmatkoja jne.
Naiset kadehtivat toistensa miehiä.


Pettäminen
Mies ei haaveile pettävänsä naistaan, mutta törmää oikean tyyppisiin naisiin.
Nainen haaveilee pettävänsä miestään, mutta törmää väärän tyyppisiin miehiin.


Aikuisuus
Nainen on todella aikuinen vasta kun saa ensimmäisen pankkikortin.
Mies on todella aikuinen vasta kun uskaltaa uudelleen ottaa tavaksi halata äitiään.


Ruuanlaitto
Useimmat miehet rakastavat ruuanlaittoa. Heidän bravureihinsa
kuuluukin usein herkkuja kuten esimerkiksi sisäfilepihvit valkosipulivoilla.
Valitettavasti niihin ei ole usein varaa, koska mies päivittää koneitaan.


Nimittely
Naiset nimittelivät miehiään nöpöiksi, pömpsöiksi jne.
Miehet koettavat olla nimittelemättä naisiaan, mutta sen sijaan rutistelevat estoitta perheeseen tullutta vauvaa/koiranpentua nimitellen sitä ihanaksi kakkapöksyksi, riivatuksi hirviöksi jne.


Humala
Naiset unohtavat humalassa itsensä.
Miehet unohtavat humalassa tilinsä saldon.


Käyttöohjeet
Sillävälin kun nainen lukee uusien videoiden käyttöohjeita, mies on joutunut irrottamaan koneen töpselin jo muutamaan kertaan. Kun nainen sitten neuvoo miten kanavat laitetaan paikoilleen, mies loukkaantuu ja ostaa käytetyn ISDN-kortin ilman manuaalia. Onneksi miehellä on kuitenkin nainen, joka lohduttaa ellei kaikki suju ongelmitta.


Esineet
Nainen etsii esineen jonka tarvitsee olettaen, että keittiövälineet löytyvät keittiöstä jne.
Mies olettaa, että nainen osaa sanoa tarkalleen jokaisen talossa olevan esineen paikan ja toivoo, että nainen etsii sen hänelle käteen kun hän viattomasti kysyy: "kulta, missä meidän sakset on?".

Tunteet
Nainen kertoo miehelleen kymmenen kertaa päivässä rakastavansa tätä. Mies epäilee, että nainen vain sanoo näin.
Mies näyttää naiselle kymmenen kertaa päivässä rakastavansa tätä. Nainen toivoo, että mies vain sanoisi sen.

Ei kommentteja: