Sivut

perjantai 25. tammikuuta 2008

Huoneenne tulvii

"Huoneestanne tulvii vettä", tekstiviesti kommunalkanaapurilta.
Kumpikaan tulvivan huoneen asukkaista ei ole paikalla. Ei edes Venäjällä.Toinen on Suomessa ja toinen Eestissä.

Mitä on tapahtunut!? Hätäinen soitto Pietariin naapurille.
"Huoneestanne tulvii vettä käytävälle. Mursimme oven. Katosta ryöppyää kiehuvaa vettä. Olemme yrittäneet saada kiinni huoltomiestä "

Huoltomiehen saamiseen meni yli tunti. Tänä aikana katon jokaisesta reiästä ryöppysi kuumaa, likaista ja haisevaa vettä asuntoon. Asunto sijaitsee talon ylimmässä eli viidennessä kerrroksessa. Veden määrästä antaa hyvän kuvan se, että sitä riitti myös neljännen ja kolmannen kerroksen asukkaille asti.

Mitä sitten oli tapahtunut.Vintillä sijaitseva lämmityksen kuumavesiputki oli haljennut. Vintin lattia oli ensiksi peittynyt putkesta ryöppyävästä vedestä ja löydettyään sopivat raot, vesi oli aloittanut etenemisensä alempiin kerroksiin.

Alla olevista kuvista näkee mitä tulvasta oli seurauksena. Koko asunto oli tietenkin likomärkä ja kaikki elektroniikka romuna. Likainen vesi jatkoi tippumistaan katosta neljän päivän ajan. Tänä aikana asunnon kuivaamista ei edes voinut ajatella. Tämä asunto samoin kuin muut samassa linjassa olevat asunnot jäivät tietenkin ilman lämmitystä. Onneksi on lauha talvi.

Kuka maksaa? Tyypilliseen venäläiseen tapaan vakuutuksia ei ollut. Kaupungin huoltoyhtiö(жилищная контора) on vastuussa tämän tyyppisistä onnettomuuksista.

Asunto on luvattu remontoida - joskus vuoden 2009 aikana. Tarkempaa eivät uskaltaneet luvata. Käytännössä omistaja siis itse remontoi asunnon sitten joskus kun se on kuiva. Kaupungin huoltoyhtiö on kuitenkin luvannut antaa materiaalia remonttiin.


Asunnon homearvot ovat varmaan tällä hetkellä aika kiitettävät.













Tiedätkö muuten mikä on kommunalka ?

Ei kommentteja: